Ethän menisi pilalle mennyttä tatuointiakaan korjaamaan samaan paikkaan

 Onko ihme, että on luottamuspula viranomaisiin kaikkien omakohtaistenkin kokemusten jälkeen? Tästä pääset myös TikTok kanavalleni seuraamaan tarinaani lapsuudesta vanhemmuuteen sekä meidän lapsiperhe arkea: 

Usein huolipuheet taitaa kummuta tosiasiassa siitä, että itse murehtiva henkilö on vaan vähän avuton. Ei ole kokemusta tilanteesta, jossa huolen kohteena oleva ihminen tai perhe on. Eikä silloin tietenkään voi olettaa tai odottaakaan, että olisi taitoa ja luovuutta selvitä erilaisissa tilanteissa tai ymmärtää edes niistä mitään tosiasiassa. Ei ole ymmärrystä kaikista erilaisista mahdollisuuksista. On kuitenkin huomioitava, että näin ei voi projisoida asiakkaisiin omia vajavaisuuksiaan ja kohdella alentavasti. Itse näen kokemukseni sillä tavalla rikkautena, että olen kehittynyt viisaammaksi ja luovemmaksi ihmiseksi. Huomioivammaksi, empatiakykyisemmäksi ja ennen kaikkea rakkaudellisemmaksi. Uskossa ja toivossa väkeväksi. Olen nähnyt lopulta tarkoituksen kaikissa niissä ikävimmissäkin asioissa, mitä olen elämässäni vastaan ottanut. Parantanut itseäni jokaisella tasolla kokonaisvaltaisesti. Tie on ollut raskas, mutta jatkuvasti askel keventynyt matkanvarrella huolimatta siitä kuinka suuria asioita olen eteeni saanut. Fyysisen terveyden korjaaminen antoi voimaa nousta myös henkisesti omaan voimaan. Nyt Luojan kannattelemana ja johdatuksessa tiedän olevamme turvassa ja voin kokea sisäistä turvaa näiden ulkoisten uhkienkin edessä.

Meidän perheessä hoidetaan asiat yksityisellä puolella tarpeen mukaan. Valitsen spesialistin jokaiseen vaivaan tai muuhun ylläpitävään asiaan. On ollut esimerkiksi funktionaalista lääkäriä, spesialisti lääkäriä, kotikätilö, ravitsemusneuvoja, osteopaatti, kranio-sakraaliterapeutti, energiahoitaja, tunnevyöhyketerapia ja vyöhyketerapia, hieronta ja keskustelu terapia. Tällä hetkellä sen sijaan, että meidän perheen tilanne itsessään olisi saanut terapiaa, on kaikki tämä resurssit menneet lähinnä viranomaisväkivallasta selviytymiseen. Minun pussistani tietenkin. Huolenahan oli minun jaksaminen ja raha ilmeisesti..  Palveleeko tämä elämään sekaantuminen ja kuormittaminen sitten tarkoitustaan, voi jokainen miettiä. 

Meillä on ergonomiset apuvälineet lapsille vähän Montessori tyyppisesti, nukutaan terapeuttisilla Tempur patjoilla ja tyynyillä, meillä on huonekasveja parantamassa huoneilmaa, meillä on pieni maadoittava piha, kasvatellaan välillä omaa kasvissatoa, kaapeissa on aina ruokaa, ravintolisiä ja rohtoja sekä tilanteen tullen aina löytyy myös apua hankalammassa tilanteessa eikä tarvitse murehtia. Meillä on leluja ja pelejä, kaikenlaista liikunnallista välinettä, videotykki ja valkokangas niin ei näköäkään jne. niin haittaa katselu. On myrkytön luonnonmukainen koti tarpeineen ja hyvinvoiva vanha koirakin tuomassa terveyttä ja terapiaa. Vaatteita ja muita tarpeita on yllin kyllin ja muille jakaa. Molemmilla tytöillä on ainakin kaksi harrastusta kerrallaan. En pyydä enkä ota vastaan sosiaalipalveluista mitään tukia vaan hoidan asiamme itse. Minulla on sali-ryhmäliikunta kortti ja juoksurattaat lenkkejä varten. Käymme runsaan ulkoilun lisäksi esimerkiksi sisäleikkipuistoissa, huvipuistoissa, uimassa, ravintolassa ja erilaisilla leireillä ja lomilla. 

Että sellaista "laiminlyöntiä" täällä. Nuuskimishalua löytyy vaan kovin koiran virassa ja närkästyttäähän se, että toiset "heikko-osaisiksi" leimatut ovatkin oppineet elämään keskivertoa onnellisempaa elämää ilman nöyryyttäviä "palveluita" - tekemään parasta siitä, mitä on! Tätä helvetin koneistoa voin siltä osin kiittää, että ovat puskeneet minua vähintäänkin rivakampaa tahtia totuuden äärelle ja parempaa elämää kohti kaikella saatanallisella toiminnallaan.