Kiellä, kierrä, valehtele, siirrä, syyllistä äläkä vahingossakaan pyydä anteeksi - virallinen viranomaisten ohjeistus?
Voisi lisätä vielä viivyttelyn, koska edelleenkään en ole saanut kirjauksia tai muistutusvastauksia lastensuojelusta. AVI puolestaan on kieltäytynyt käsittelemästä asiaa vaihtelevin perustein - ensin ainoastaan siksi, että on toisella viranomaisella (poliisi), mutta kumottuani sen tulikin uusia syitä jättää toimimatta. Sittemmin lakkasivat vastaamasta kokonaan. Myös osa Vakan kanssa tapahtuneesta viestinvaihdosta saattaa puuttua (mielestäni keskustelua oli enemmänkin, mutta mistäs tarkalleen muistan, kun alkuperäiset hävitettiin minulta), että kenen suojaksi nämä häviävät suojatut sähköpostit olivatkaan.. Mutta hei, voithan kannella ja valittaa!
Kirjevastaus 1 (2)
26.4.2023 ESAVI/4203/2023
Opetus- ja kulttuuritoimi Etelä-Suomi
Elina Teleranta
elina.telaranta@gmail.com
Hallintokantelu
Elina Teleranta on ilmaissut huolensa aluehallintovirastoon 29.1.12023 saapuneessa kirjeessään perhepäiväkoti Pikku-Myllystä. Telerannan mukaan Pikkumyllyssä kaltoinkohdeltiin hänen lastansa jättämällä hänet ilman aamiaista ja rajoittamalla ruuan määrää lounaalla. Teleranta kertoo tehneensä kaltoinkohtelusta rikosilmoituksen.
Teleranta kertoo myös perhepäiväkodista tehdystä ilmoituksesta lastensuojeluun.
Aluehallintoviraston ratkaisu ja perustelut
Hallintolain 53 a §:n mukaan viranomaisen, siihen palvelussuhteessa olevan tai muun julkista hallintotehtävää hoitavan lainvastaisesta menettelystä tai velvollisuuden täyttämättä jättämisestä voi jokainen tehdä hallintokantelun toimintaa valvovalle viranomaiselle.
Kantelun tekijän tulee esittää käsityksensä siitä, millä perusteilla tämä pitää menettelyä virheellisenä ja mahdollisuuksien mukaan tieto arvostelun kohteena olevan menettelyn tai laiminlyönnin ajankohdasta.
Aluehallintovirasto ei tutki asiaa, joka on vireillä toisella toimivaltaisella viranomaisella. Hallintolain 53 b §:n mukaan valvova viranomainen ryhtyy niihin toimenpiteisiin, joihin se hallintokantelun perusteella katsoo olevan aihetta.
Asia ei anna aihetta toimenpiteisiin aluehallintovirastossa.
Hallintolain 53 d §:n mukaan hallintokanteluasiassa annettuun ratkaisuun ei saa hakea muutosta valittamalla.
ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO
Postiosoite: PL 1, 13035 AVI | Käyntiosoite: Wähäjärvenkatu 6, Hämeenlinna
puh. 0295 016 000 Helsingin toimipaikka Kouvolan toimipaikka kirjaamo.etela@avi.fi Ratapihantie 9 Kauppamiehenkatu 4 www.avi.fi
ESAVI/4203/2023 2 (2)
Johtava lakimies Asta Sark
Ylitarkastaja Heli Söderqvist
lisätietoja Heli Söderqvist Puh. 0295 016 244
Tämä asiakirja ESAVI/4203/2023 on hyväksytty sähköisesti / Detta dokument ESAVI/4203/2023 har godkänts elektroniskt
Ratkaisija Sark Asta 26.04.2023 10:41
Esittelijä Söderqvist Heli 26.04.2023 08:51
Kommentit
Lähetä kommentti